Lähihoitaja

305

Lähihoitaja

Tämän lajin tehtävät perustuvat sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimike on lähihoitaja.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittanut voi työskennellä erilaisissa hoidon ja huolenpidon, vanhus- ja vammaispalvelujen, mielenterveys- ja päihdetyön, kotihoidon, varhaiskasvatuksen, lastensuojelun, lapsiperheiden sekä erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon avohoidon sekä laitoshoidon työtehtävissä.

Aikataulut ja info

Yleiskuvaus kilpailulajista

Lähihoitaja työskentelee ihmisten kanssa ja heitä varten. Lähihoitaja osaa kohdata eri elämänvaiheissa olevia asiakkaita yksilöinä sekä edistää omalla toiminnallaan heidän terveyttään, hyvinvointiaan, toimintakykyään ja osallisuuttaan. Lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan hoito-, huolenpito-, ohjaus- ja kasvatustehtävissä.

Taitaja-kilpailussa kilpailija toimii työelämää vastaavissa asiakas- ja hoitotilanteissa. Kilpailutehtävissä suunnitellaan, toteutetaan ja arvioidaan asiakkaan tarpeista lähtevää, turvallista ja näyttöön perustuvaa hoitotyötä. Tehtävät voivat sisältää esimerkiksi asiakkaan kohtaamista ja ohjaamista, kasvun ja kehityksen sekä toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämistä, lääkehoitoon liittyviä tehtäviä sekä erilaisia hoito-, ohjaus- ja vuorovaikutustilanteita.

Kilpailussa arvioidaan ammatillisen osaamisen lisäksi vuorovaikutustaitoja, asiakaslähtöisyyttä, turvallista työskentelyä, eettistä toimintaa, ergonomiaa, ajankäytön hallintaa sekä kykyä toimia itsenäisesti ja vastuullisesti erilaisissa työelämän tilanteissa.

Kilpailu on yksilökilpailu.

Osaamisvaatimukset

Kilpailulajin osaamisvaatimukset perustuvat ammatillisen perustutkinnon kiitettävän tason osaamiseen sekä Taitaja-kilpailun yhteisiin teemoihin. Lajin sisältö, tarkemmat osaamisvaatimukset ja kilpailun suunnittelua ohjaavat yleiset periaatteet on kuvattu lajin teknisessä kuvauksessa.

Tehtäväpankki

Esimerkkitehtävä

Lähihoitajan semifinaalissa vuonna 2024 kilpailijoiden tehtävänä oli toteuttaa puolen tunnin ohjattu toiminta 5-vuotiaille lapsille. Toiminnan tavoitteena oli vahvistaa lasten tunnetaitoja erilaisin menetelmin hyödyntäen kirjastoesittelyn materiaaleja. Tehtävässä oli huomioitava vähintään yksi kestävän kehityksen osa-alue ja tehtävä toiminnasta monipuolinen. Lopuksi piti pyytää vielä lapsilta palautetta.  

Arviointikriteereinä olivat toiminnan suunnittelu, toteutus ja itsearviointi.

Tämä ja muut menneiden Taitaja-tapahtumien tehtävät löytyvät Skills Finlandin Taitaja-tehtäväpankista.

Lajivastaavat

Anna Anthoni.

Anna Anthoni

Stadin ammattiopisto

Lajiohjausryhmä

  • Kirsi Coco (päätuomari), Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy ry
  • Dinah Arifulla, Opetushallitus
  • Janita Aulin, Keuda
  • Jenny Calenius, Yrkesinstitutet Prakticum
  • Sonja Fraile, Yrkesinstitutet Prakticum
  • Laura Häyhä, Riveria
  • Minna Jalova, Stadin ammattiopisto
  • Iina Kotro, Mainiokodit
  • Johanna Lind, Axxell
  • Jaana Niare, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
  • Kaisa Salonen, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry
  • Heikki Turunen, Riveria

Lajin yhteistyökumppanit