maalaus ja tapetointi

404

Maalaus ja tapetointi

Tämän lajin tehtävät perustuvat pintakäsittelyalan perustutkinnon rakennusmaalauksen osaamisalaan. Ammattinimike on maalari.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi maalaus- ja rakennusalan yrityksissä. Työtehtävät voivat olla esimerkiksi uudis- ja korjausrakennusmaalausta tai kalustemaalausta, entisöintiä tai laivojen sisustusvarustelua telakoilla. 

Yleiskuvaus kilpailulajista

Kilpailutyö vaatii tavanomaisia maalarin taitoja, kuten uudisrakennusmaalaus-, rakennusten korjausmaalaus- ja ulkomaalaustyötaitoja. Kilpailussa käsiteltäviä töitä voivat olla esimerkiksi sisäseinäpintojen, sisäkattojen, lattioiden, ovien, ikkunanpuitteiden, listoitusten, huonekalujen tai pattereiden maalaustyöt. Työ voi olla myös tapetointityötä tai ulkoverhouksen ja peltikattojen maalaamista pohjatöineen.

Kilpailijan on osattava suorittaa kohteisiin liittyvät työt niihin suunniteltujen piirustusten ja työselitysten mukaisesti sekä päättää itse järkevästä työjärjestyksestä.

Osaamisvaatimukset

Lajin kilpailutyöt perustuvat lajin ammatillisen perustutkinnon perusteiden kiitettävän tason vaatimuksiin rakennusten pintakäsittelyjen koulutusohjelmassa, tutkintonimikkeellä maalari sekä työelämän vaatimuksiin nuorelle työntekijälle.

Osaamistaitovaatimuksia perustutkinnossa tutkintonimikkeellä maalari ovat muun muassa:

  • maalaustöiden suojaus-, puhdistus-, esikäsittely-, hionta- ja pohjatyötaidot
  • kipsi- ym. levyjen saumauskäsittelytaidot
  • erityyppisten käsittelyalustojen kittaus- silotus- ja tasoittamistaidot
  • pohja-, väli- ja pintamaalaustöiden hallinta sekä käsityövälinein että ruiskulla erityyppisillä maalausalustoilla
  • rajaustyöt käsityövälineillä
  • maalattavien seinäverhouksien ja tavallisten seinäverhouksien kiinnittämisen hallinta.

Menestyvän kilpailijan taitovaatimukset:

Kilpailijan tulee hallita ammatissa nykyaikana maalarin ammatissa suoritettavat työtehtävät työkokonaisuutena. Hänen on osattava suunnitella päivittäiset työnsä siten, että työvaiheesta toiseen siirtyminen tapahtuu sopivissa vaiheissa, eikä työhön muodostu esimerkiksi aineiden kuivumisen odottamisesta johtuvia turhia katkoksia.

Kilpailijan tulee pystyä suorittamaan annetut tehtävät kirjallisen työselityksen ja siihen liittyvien työpiirustusten perusteella. Hänellä tulee olla myös valmius toimia suunnitelmiin tehtävien muutosten mukaisesti esimerkiksi silloin, jos asiakas esittää väreihin tai materiaaleihin kohdistuvia muutostoiveita. Ammattitaidon tasoa arvioitaessa huomiota kiinnitetään työn joutuisuuteen, rajausten tarkkuuteen, työpaikan siisteyteen, pintojen laatuun, työturvallisuuden noudattamiseen, työn tekemisen ammattimaisuuteen ja kestävän kehityksen huomioimiseen kilpailun aikana.

Tehtäväpankki

Löydät lajin menneiden Taitaja-tapahtumien tehtävät Skills Finlandin Taitaja-tehtäväpankista.

Lajivastaavat

Marja Viitaniemi

marja.viitaniemi@taos.fi

Lajiohjausryhmä

  • Lajiohjausryhmä nimetään syksyllä 2024.

Lajin yhteistyökumppanit

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Skills Finland logo
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö logo
  • Finnish National Agency for Education logo
  • City of Turku logo