Taitaja2025 Turku – #AmmattitaidollaTulevaisuuteen

Taitaja2025 Turku -tapahtuman valmistelut ovat hyvällä mallilla ja näin joulukuun kynnyksellä on hyvä katsoa hieman taaksepäin polkua, joka on johtanut tähän hetkeen. Taitaja2025-tapahtuman suunnittelu aloitettiin jo keväällä 2023, mutta virallisesti Taitaja2025 Turku -vuoden avaustilaisuus pidettiin 22.8.2024 Joki vierailukeskuksessa. Taitaja-vuoden avauksessa oli juhlallisten puheiden lisäksi Turun konservatorion opiskelijoiden säveltämän Taitaja-biisin ensiesitys ja siihen tehty musiikkivideo Varo maailma, mä oon tulossa, jonka olivat toteuttaneet Turun ammatti-instituutin media-alan opiskelijat.

Syksyn 2024 aikana Taitaja-kaupungin valmistelua ja suunnittelua on jatkettu Artukaisten alueelle, aloitettu kumppanuusneuvottelut, koottu lajiohjausryhmät ja järjestetty 25.9.2024 valtakunnallinen suunnittelupäivä Turun Messukeskuksessa, joka tulee toimimaan päänäyttämönä ensi toukokuussa ammatillisen koulutuksen suurtapahtumassa. Lähes 500 ammatillisen koulutuksen asiantuntijaa kokoontui syyskuussa Turkuun hahmottelemaan tulevia semifinaaleja ja finaalia.

Taitaja2025 Turku -kilpailun semifinaalien kilpailijahaku avautui 7.10. ja se päättyi 22.11. Määräaikaan mennessä saimme 1830 kilpailijailmoittautumista, joka on huippuhyvä tulos ja osoitus siitä, että Suomen koulutuksen järjestäjät haluavat kehittää omaa toimintaansa kilpailutoiminnan avulla ja tarjota opiskelijoille monipuolisia mahdollisuuksia ammattitaitonsa syventämiseen Taitajien kautta.

Teamsissa kerran kuussa toteutettavat Taitaja2025-kilpailuinfot aloitettiin syyskuussa ja niitä tullaan jatkamaan kevään finaaliin asti. Lokakuun infossa julkistettiin merkittävä uutinen. Turun ammattikorkeakoulu tulee avaamaan keväällä 2025 erillishaun, jossa Taitajan-kilpailun finalisteille tarjotaan 95 aloituspaikkaa eri aloille. Haku on avoinna valtakunnallisesti ja päävalintakriteerinä tässä haussa tulee olemaan menestys Taitaja2025-finaalissa. Kyseessä on merkittävä koulutuspoliittinen avaus ja ensimmäinen kerta, kun AMK-opiskelupaikkaa voi tässä laajuudessa hakea ammattitaitokilpailussa menestymisen perusteella. Lisätietoja Taitaja2025-verkkosivujen uutisessa.

Toinen merkittävä uutinen oli Salon lakkitehtaan kanssa tehty yhteistyösopimus, jonka pohjalta kaikille Taitaja2025-kilpailun mitalisteille lahjoitetaan ammattilakki ammatilliseen tutkintoon valmistumisen yhteydessä. Kyseiseen ammattilakkiin tulee erityinen merkintä siitä, että se on ansaittu Taitaja-finaalissa menestymisen kautta. Lisätietoja Taitaja2025-verkkosivujen uutisessa.

Taitaja2025-tapahtumaa rakentavat lähes 100 lajivastaavaa, jotka toimivat pääasiassa Varsinais-Suomen ammatillisissa oppilaitoksissa. Heidän tukenaan toimii Taitaja2025-tiimi, joka vastaa tapahtuman yleissuunnittelusta. Tapahtuman suunnittelu etenee hyvässä aikataulussa ja seuraava tärkeä vaihe on semifinaalisuunnittelun jatkaminen, kun kilpailijamäärät ja heidän taustayhteisönsä ovat tiedossa. Tätä työtä tehdään yhteistyössä valtakunnallisen verkoston kanssa.

Taitaja2025-sivusto tulee toimimaan pääviestintäkanavana ja sinne päivitetään semifinaaleita sekä finaaleita koskevat tehtävät ja aikataulut. Lisäksi tapahtuman yleisaikataulu, seminaariohjelma ja yhteistyökumppanien tiedot päivitetään sitä mukaan, kun asiat varmistuvat. On ollut ilo huomata energinen ja positiivinen tekemisen meininki kaikkien Taitaja2025-tapahtuman valmistelijoiden kesken. Yhteinen tavoite on tiedossa ja jokainen pyrkii sitä kohti. Näin päästään aidosti ammattitaidolla tulevaisuuteen ja toteutetaan hieno Taitaja-tapahtuma!

Petri Hörkkö

Petri Hörkkö

Kilpailujohtaja Taitaja2025

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Skills Finland logo
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö logo
  • Finnish National Agency for Education logo
  • City of Turku logo
  • John Deere logo
  • Super logo
  • Slice logo
  • Würth Logo
  • k-ryhmä logo
  • Tenstar Simulation logo
  • JHL logo
  • Four Reasons logo