Viherrakentaminen
Ala sopii sinulle, jos
- Haluat nähdä kädenjälkesi tulevinakin vuosikymmeninä.
- Pidät itsenäisestä työskentelystä sisällä tai ulkona.
- Haluat istuttaa ja hoitaa kasvillisuutta.
- Haluat rakentaa erilaisia pintoja erilaisilla kivillä.
- Haluat tehdä puutöitä.
- Pidät erilaisista työtehtävistä muuttuvissakin olosuhteissa.
- Pidät fyysisestä työstä.
Mitä työ voi olla?
- Viherrakentamisessa istutat ja hoidat kasvillisuutta.
- Rakennat erilaisilla kivillä esimerkiksi tukimuureja, portaita ja tasokiveyksiä.
- Rakennat erilaisia puurakenteita, kuten aitaelementtejä, köynnöskehikoita, terasseja, terassikalusteita.
- Kiinnostuksen mukaan käytät erilaisia koneita ja laitteita.
- Rakennat uusia viheralueita tai korjausrakennat vanhempia viheralueita.
Työpaikat, työympäristö ja alueellisuus?
Työpaikka voi olla yksityisessä viheralan yrityksessä tai julkisella sektorilla, esimerkiksi kaupungilla. Viherrakentaja voi olla myös myyntitehtävissä esimerkiksi rautakaupoissa tai taimimyymälöissä. Myös itsenäinen yrittäjyys on vaihtoehto. Työtä on ympäri Suomea.
Työajat?
Työtä tehdään pääsääntöisesti päiväaikaan, mutta myös urakkatyöt ovat mahdollisia sopimuksen mukaan.
Mihin alaan ja tutkintoon lajin tehtävät perustuvat:
Lajin kilpailutehtävät perustuvat puutarha-alan perustutkinnon viheralan osaamisalaan. Ammattinimike on puutarhuri.