Tulevaisuuspolku avarsi yläkoululaisten käsitystä ammatillisesta koulutuksesta

Tulevaisuuspolku-kokonaisuus toimi osana Taitaja2025-tapahtumaa. Siihen kuului yläkoulukiertue varsinaissuomalaisissa kouluissa, vierailut Taitaja2025-tapahtumassa ja mobiilipeli. Tulevaisuuspolun arvoajatuksena on, että jokaisella on omat vahvuutensa, joiden kautta voi löytää oman paikkansa tulevaisuuden tekijänä.
Tulevaisuuspolku- ja koulukoordinaattori Sofia Tamminen kiersi varsinaissuomessa pitämässä Tulevaisuuspolku-tunteja 23 eri yläkoulussa. Matkaa taittui yli 3900km Turussa, Paimiossa, Paraisissa, Kemiönsaaressa, Kaarinassa, Loimaalla, Koski TL:ssä, Maskussa, Perniössä, Liedossa ja Salossa. Tunteja kertyi yhteensä 114 ja yli 2200 nuorta pääsi pohtimaan ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksia ja etsimään omia vahvuuksiaan.
Tulevaisuuspolku-kokonaisuuteen kuului myös uutiskirjeitä opoille, mahdollisuus koulukiertueeseen, webinaareja sekä kutsu 8.-luokkalaisille Taitaja-tapahtumaan. Materiaalit löytyvät Tulevaisuuspolku-sivuilta kaksikielisesti.

Taitaja täynnä käytännön ammattitaitoa
Taitaja2025-tapahtumaan oli kutsuttu erityisesti 8.-luokkalaiset, joille yhteishaku on tulossa ajankohtaiseksi. Tapahtumaan osallistuneista oppilaista 78% kertoi ajatuksensa ammatillisesta koulutuksesta muuttuneen.
Tulevaisuus-peli on suunniteltu kannustamaan nuoria tutustumaan eri aloihin ja seuraamaan tapahtumassa tapahtuvaa toimintaa kilpailualueilla. Pelissä nuorten oli tarkoitus valita vähintään kuusi itseään kiinnostavaa ammattialaa, käydä tutustumassa valitsemiinsa kilpailualueisiin ja vastata peliin liittyviin kysymyksiin tai tehtäviin.
Pelaajilta kysyttiin myös palautetta tapahtumasta. Kun nuorilta oli kysytty ammatteja, jotka olivat erityisesti jääneet mieleen Taitaja-tapahtumasta, nousi esiin esimerkkejä jokaisesta lajiperheestä: pelisuunnittelusta, sähköasennuksesta ja laborantista lähihoitajaan, kokkiin ja kampaajaan. Erityisesti palautteen mukaan nuoria kiinnosti torien ja kilpailujen ohella hitsaus, autopuoli ja eläintenhoito. Myös käytännön kokeilupisteet ja simulaattorit olivat innostaneet nuoria, kokeilemaan omia taitojaan.