303
Kauneudenhoito
Tämän lajin tehtävät perustuvat hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat kampaaja, kosmetiikkaneuvoja, kosmetologi ja parturi.
Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi kauneushoitolassa itsenäisenä yrittäjänä, toisen palveluksessa tai vuokrapaikalla, hoitolassa, kylpylässä sekä myynti- tai konsultointitehtävissä.
Finaali
Finaalin tiedot ja aikataulut julkaistaan maaliskuussa 2025.
Tulokset
Tulokset julkaistaan finaalin jälkeen toukuussa 2025.
Yleiskuvaus kilpailulajista
Laji perustuu hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinnon kiitettävän tason vaatimuksiin.
Kauneudenhoitoalan ammattilaisen tehtäviin kuuluu ihon kokonaisvaltainen hoitaminen. Kauneudenhoitoalan ammattilainen opastaa asiakkaita myös ihon itsehoidossa ja tuotteiden käytössä. Alan keskeisiä osaamisalueita ovat asiakaspalvelu, erilaisten hoitojen toteuttaminen sekä myynti- ja markkinointi.
Alan ammattilaiset työskentelevät joko yrittäjänä tai työntekijänä toisen palveluksessa. Kauneudenhoitoalan ammattilainen voi työskennellä kauneushoitoloiden, terveydenhoitoalan yritysten, kylpylöiden, kosmetiikkamyymälöiden ja kosmetiikan maahantuojien palveluksessa.
Kauneudenhoitoalan kilpailutehtävät on suunniteltu työelämälähtöisesti. Kilpailutehtäviä voidaan hyödyntää osaamisen osoittamisessa. Opiskelija / kilpailija voi saamansa todistuksen pohjalta anoa omassa oppilaitoksessaan osaamisen tunnustamista.
Tehtävät pohjautuvat seuraaviin tutkinnon osiin:
- kasvohoitopalvelut
- jalka- ja käsihoitopalvelut
- myyntityö ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla
- vartalohoitopalvelut
- kylpylähoitopalvelut
- ehostuspalvelut
Kilpailu on yksilökilpailu.
Osaamisvaatimukset
Menestyäkseen kilpailijan tulee osata:
- työn tekeminen käytännössä
- työtä ohjaava teoria
- suunnitella ja toteuttaa alan tehtäviä työelämälähtöisesti
- ohjata ja palvella asiakkaita
- myydä ja markkinoida tuotteita ja palveluja
- työskennellä turvallisesti, aseptisesti ja ergonomisesti
- työskennellä taloudellisesti kestävää kehitystä noudattaen
- työskennellä eettisiä ja esteettisiä periaatteita noudattaen
- työskennellä sovitussa ajassa
- toimia osana työyhteisöä arvostaen omaa ja muiden työtä
Tehtäväpankki
Löydät lajin menneiden Taitaja-tapahtumien tehtävät Skills Finlandin Taitaja-tehtäväpankista.
Lajivastaavat
Katja Kangasvieri
Annikka Tuomi
Lajiohjausryhmä
- Katja Kangasvieri, Turun ammatti-instituutti
- Annikka Tuomi, Turun ammatti-instituutti
- Mari Voutilainen, Savon ammattiopisto
- Sini Taskinen, Savon ammattiopisto
- Sari Männistö-Ojainmaa, Keuda
- Katja Viljamaa, Keuda
- Mervi Rapp, Omnia, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä
- Raisa Korkeamaa, Ammattiopisto Lappia
- Maija Salminen, Stadin ammattiopisto
- Minna Rissanen, Stadin ammattiopisto
- Maggi Kuusisto, Rohdos-Ala
- Emma Heinonen, Berner
- Minna Karsikas, Diter Oy
- Anna Kylä-Kaila, Opetushallitus
- Anu Vihervaara, Palvelualojen ammattiliitto PAM