P5
Logistiikka
Tämän lajin tehtävät perustuvat logistiikan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat kuorma-autonkuljettaja, linja-autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, palvelulogistiikkatyöntekijä, kunnossapitotyöntekijä ja maapalvelutyöntekijä.
Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi henkilö- tai tavaraliikenteessä kuljetusyrityksessä, teollisuudessa, lentokentällä, eri yritysten varastossa, valtiolla tai kunnalla.
Finaali
Finaalin tiedot ja aikataulut julkaistaan maaliskuussa 2025.
Tulokset
Tulokset julkaistaan finaalin jälkeen toukuussa 2025.
Yleiskuvaus kilpailulajista
Logistiikan perustutkinnon suorittanut osaa logistiikan perusvalmiuksiin kuuluvat asiat, kuten tavaran vastaanottaminen ja säilyttäminen, tavaran keräily ja lähettäminen, inventointi ja saldonhallinta sekä trukinkuljettajan tehtävät. Hänen on tunnettava varastotalous ja sen vaikutus yrityksen talouteen sekä kansainvälisten materiaalitoimintojen perusasiat.
Logistiikan perustutkinnon suorittaneet sijoittuvat kaupan, teollisuuden, liikenteen ja julkisen sektorin palvelukseen.
Kilpailijan varustuksena on oman oppilaitoksen antama työvaatetus. Kilpailussa henkilökohtaisten apuvälineiden käyttäminen on hyväksytty, sikäli kuin niistä on ilmoitettu etukäteen tai säännöissä määritetty.
TaitajaPLUS-kilpailu on tarkoitettu erityistä tukea tarvitseville ammatillisessa koulutuksessa opiskeleville opiskelijoille.
Kilpailu on ikärajaton ja yksilökilpailu.
Osaamisvaatimukset
Lajin kilpailutehtävät pohjautuvat logistiikan perustutkinnon, varastopalvelujen osaamisalan ammattitaitovaatimuksiin ja työelämän osaamisvaatimuksiin. Arviointiasteikkona käytetään H3-tasoa. Kilpailutehtäviä voidaan hyödyntää ammattiosaamisen näytöissä.
Tehtäväpankki
Löydät lajin menneiden Taitaja-tapahtumien tehtävät Skills Finlandin Taitaja-tehtäväpankista.
Lajivastaavat
Christian Falenius
Akseli Väisänen
Lajiohjausryhmä
- Christian Falenius, Ammattiopisto Spesia
- Akseli Väisänen, Turun ammatti-instituutti
- Mika Korhonen, Savon ammattiopisto
- Nina Lindroos, Ammattiopisto Spesia
- Jarmo Alen, Ammattiopisto Live
- Mari Vasarainen, Autoliikenteen työnantajaliitto ry
- Tuulikki Aikio, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
- Juha Pölönen, Ammattiopisto Live
- Janne Hakala, Ammattiopisto Tavastia
- Tarja Heikkinen, Opetushallitus