Sisustus

AN6

Sisustus

Yleiskuvaus kilpailulajista

Sisustaja on ammattilainen joka toteuttaa tilakokonaisuuksia tai tilojen osia suunnitelmien mukaan, useimmiten tiimissä muiden ammattilaisen kanssa ja asiakasta tarkalla korvalla kuunnellen. Toisinaan hän myös pääsee vaikuttamaan sisustusratkaisuihin ja valintoihin. Sisustaja soveltuu myös hyvin asiakaspalvelutehtäviin.

Monipuolisessa työssä sisustajalta vaaditaan kädentaitoja, yhteistyökykyä sekä asiakaspalvelu- ja yrittäjähenkisyyttä. Hän osaa työstää ja asentaa eri materiaaleja ja tuntee niiden ominaisuuksia.  Sisustaja ymmärtää kulttuuriperinnön merkityksen, seuraa aktiivisesti muuttuvia sisustus- ja rakennusalan ilmiöitä ja huomioi työssään vastuullisuuden ja kestävän kehityksen. Visuaalisuus on vahvasti mukana sisustajan työssä ja se näkyy erityisesti värien ja materiaalien käytössä ja viimeistellyssä työn jäljessä.

Sisustajat työllistyvät rakennus- ja sisustustarvikeliikkeisiin asiakaspalvelutehtäviin, sisustus- ja maalausurakoitsijoille uudisrakentamisen tai remontoinnin pariin sekä esimerkiksi laivateollisuuden alihankkijoille. Yrittäminen sopii myös sisustajalle alan monipuolisuuden vuoksi.

Sisustajan perustutkinto on myös hyvä pohja sisustus- ja rakennusalan jatko-opinnoille.

Lajivastaavat

Susanna Engblom

Lajiohjausryhmä

  • Olli Lehto, TAO, Turun Ammattiopistosäätiö
  • Eeva Myrsky, TAO, Turun Ammattiopistosäätiö

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Skills Finland logo
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö logo
  • Finnish National Agency for Education logo
  • City of Turku logo
  • John Deere logo
  • Super logo
  • Slice logo
  • Würth Logo
  • k-ryhmä logo
  • Tenstar Simulation logo
  • JHL logo
  • Four Reasons logo