Yhteistyökumppanuus

Ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja2025 Turku avaa ainutlaatuisella tavalla ammatillisen koulutuksen mahdollisuuksia yrityksellesi, opiskelijoille, opettajille, opoille sekä laajalle yleisölle.

5.–8.5.2025 ammattinsa parhaat taitajat kilpailevat 48 eri ammatilliseen perustutkintoon perustuvassa kilpailulajissa, asentajista asiakaspalvelijoihin ja kuljettajista koodareihin. Tapahtumapaikkana toimii Turun Messukeskus, Gatorade Center, Turun AKK ja niitä ympäröivät piha-alueet. Lisäksi kilpaillaan yläkoulun 7.-9.-luokkalaisten Taitaja9-kilpailussa.

Yhteensä kilpailijoita toukokuun suurtapahtumassa on noin 450. Turku täyttyy eri ammattialojen tulevaisuuden tekijöistä ja huippuosaajista. Taitaja2025-kilpailun yhteydessä järjestetään myös lukuisia oheistapahtumia.

Taitaja2025 Turku -tapahtumaan tulevat halutuimmat työnantajat ja kiinnostavimmat kumppanit, jotka voivat löytää itselleen sopivimmat huipputekijät ja ammattiosaajat – olethan yksi heistä!

Lähde Taitaja2025-kilpailun kumppaniksi

Lähtemällä yhteistyökumppaniksi yrityksesi saa näkyvyyttä ammatillisen koulutuksen ja huippuosaamisen kentällä. Avaamme ovia yhteistyölle ja aidolle vuorovaikutukselle.

Kumppanina pääset nauttimaan Taitaja2025-tapahtuman tarjonnasta täysin siemauksin ja saat yrityksellesi parhaan hyödyn Suomen suurimmasta ammatillisen koulutuksen tapahtumasta.

Taitaja2025 Turku kumppanuuspaketit

Yhteistyökumppanuuden sisältö voi koostua Taitaja2025 Turku -tapahtuman toteuttamiseen tarkoitetusta rahasta, koneista, laitteista, materiaaleista, palveluista, työpanoksesta tai niiden yhdistelmistä. Kumppanuuksien sisällöt ja vastineet saattavat vaihdella eri kilpailulajien välillä.

Kumppanina voit valita yrityksellesi sopivimman kumppanuuspaketin tai osallistua tapahtumaan lukuisilla muilla keinoilla – räätälöidään yrityksellesi sopiva paketti. Tehdään yhdessä Turkuun upeat kisat!

Taitaja2025
Kumppanuusesite

Timanttitaso (kumppaneita enintään 10 kpl)/laskennallinen arvo vähintään 80 000 €

Sisältää

  • Paikka Kumppanuustorilla
  • Näkyvyys koko tapahtuma-alueella: 60 cm * 90 cm logoalue Taitaja-banderollissa 10 kpl
  • Näkyvyys lajialueella: 60 cm * 90 cm logoalue Taitaja-banderollissa 2 kpl
  • Logo Taitaja-junassa
  • Logo Gatorade Centerin led-valoaidassa ja mediakuutiossa (näkyvissä avajaisissa, Taitaja9-finaalissa ja päättäjäisissä) 
  • Oma aitio Gatorade Centerissä
  • Logo Taitaja2025.fi -verkkosivuilla
  • Logo kumppanuusseinässä Kumppanuustorilla
  • Blogikirjoitus kumppanilta Taitaja2025.fi-sivustolle
  • Some-näkyvyys yhdessä kanavassa (LinkedIn/Facebook/Instagram)
  • Taitaja2025 -viestintätiimi ottaa kuvamateriaalia tapahtumasta kumppanin käyttöön
  • Yrityksen esittely suorassa striimilähetyksessä tapahtumaviikolla
  • Taitaja2025 VIP Lounge -passi 10 kpl
  • Kutsu VIP-tapahtumiin valmisteluvuoden aikana

  • Edellyttää 5 000 € maksusuorituksen tekemistä

Platinataso /laskennallinen arvo vähintään 35 000 €

Sisältää

  • Paikka Kumppanuustorilla
  • Näkyvyys koko tapahtuma-alueella: 60 cm * 90 cm logoalue Taitaja-banderollissa 5 kpl
  • Näkyvyys lajialueella: 60 cm * 90 cm logoalue Taitaja-banderollissa 2 kpl
  • Logo Taitaja2025.fi -verkkosivuilla
  • Logo kumppanuusseinässä Kumppanuustorilla
  • Blogikirjoitus kumppanilta Taitaja2025.fi-sivustolle
  • Some-näkyvyys yhdessä kanavassa (LinkedIn/Facebook/Instagram)
  • Taitaja2025 VIP Lounge -passi 8 kpl
  • Kutsu VIP-tapahtumiin valmisteluvuoden aikana

  • Mikäli tekee paketin sisällä 3 000 € maksusuorituksen, niin saa lisäksi logon Gatorade Centerin led-valoaitaan ja mediakuutioon (näkyvissä avajaisissa, Taitaja9-finaalissa ja päättäjäisissä) 

Kultakumppanuus /laskennallinen arvo vähintään 18 000 €

Sisältää

  • Paikka Kumppanuustorilla
  • Näkyvyys lajialueella: 60 cm * 90 cm logoalue Taitaja-banderollissa 1 kpl
  • Näkyvyys kilpailulajin verkkosivuilla
  • Mahdollisuus osallistua oman lajin kokeilupisteen suunnitteluun. Taitaja2025-järjestäjä valitsee toimijan.
  • Blogikirjoitus kumppanilta Taitaja2025.fi-sivustolle
  • Taitaja2025 VIP Lounge -passi 6 kpl

Hopeakumppanuus /laskennallinen arvo vähintään 12 000 €

Sisältää

  • Näkyvyys lajialueella: 45 cm * 60 cm logoalue Taitaja-banderollissa 1 kpl
  • Näkyvyys kilpailulajin verkkosivuilla
  • Taitaja2025 VIP Lounge -passi 4 kpl

Pronssikumppanuus /Laskennallinen arvo vähintään 6 000 €

Sisältää

  • Näkyvyys lajialueella: 30 cm * 60 cm logoalue Taitaja-banderollissa 1 kpl
  • Näkyvyys kilpailulajin verkkosivuilla
  • Taitaja2025 VIP Lounge -passi 2 kpl

Palkintokumppanuus/Laskennallinen arvo 1 800 €

Sisältää

Palkintokumppani lahjoittaa palkintorahaa parhaiten menestyneiden kilpailijoiden palkitsemiseen Taitaja2025-palkintojenjaossa.

  • Näkyvyys lajialueella: 30 cm * 30 cm logoalue Taitaja-banderollissa 1 kpl
  • Näkyvyys kilpailulajin verkkosivuilla
  • Näkyvyys palkintojenjakotilaisuudessa.

Asiantuntijakumppanuus/Laskennallinen arvo 500 € / päivä (8 tuntia)

Sisältää

  • Tuomarina/lajitoimijana koko finaaliviikon 3 000 €
  • Päätuomarina lajissa (semifinaali + finaali) 4 000 €
  • Näkyvyys lajialueella: 30 cm * 30 cm logoalue Taitaja-banderollissa 1 kpl
  • Näkyvyys kilpailulajin verkkosivuilla

Ständipaikka Taitaja2025-tapahtumassa

Ständipaikka
Taitaja2025-tapahtumassa

Tule mukaan esittelemään yritystäsi, yhdistystä tai hanketta Taitaja2025-tapahtumaan ja varaa esittelypiste ammattitaidon huipulla! 

Taitaja2025-materiaalipankki

Materiaalipankistamme löydät logot ja muut markkinointimateriaalit. Kaikki materiaalit ovat vapaasti käytettävissä Taitaja2025-tapahtumasta viestittäessä.

Kuvia menneistä ammattitaitokilpailuista löytyy Skills Finlandin materiaalipankista (skillsfinland.fi). Materiaalipankki täydentyy Taitaja2025-tapahtuman kuvilla tapahtumapäivien aikana.

Lisätietoja antaa

Sofia Söderström

Kumppanuusvastaava

Sofia Söderström

sofia.soderstrom@edu.turku.fi

+358 44 9074 957

 

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Skills Finland logo
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö logo
  • Finnish National Agency for Education logo
  • City of Turku logo