infrarakentaminen

411

Infrarakentaminen

Tämän lajin tehtävät perustuvat rakennusalan perustutkintoon. Perustutkinnon ammattinimikkeet ovat maarakennuskoneenkuljettaja, maarakentaja, kivirakentaja ja talonrakentaja.

Työpaikka voi olla osaamisalasta riippuen esimerkiksi rakennus- tai korjaustyömaalla rakennusalan yrityksessä, vesi- ja energiahuoltoverkon uudisrakentamistehtävissä sekä kunnossapidosta, kunnalla kunnallisteknisten sade- ja jätevesijärjestelmien asennuksissa, kaivutöiden ohjaajana, maarakennuskohteiden mittaus- ja merkintätöissä, tai itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Yleiskuvaus kilpailulajista

Maarakennuskoneenkuljettaja työskentelee useimmiten kaivukoneen tai pyöräkuormaajan kuljettajana. Työkohteina voivat olla rakennustyömaan pohjatyöt, tie- ja kadunrakennuksen työt, piharakentamisen pohjatyöt, kaapelointien maarakennustyöt ja liikennealueiden hoidon työt.

Maarakennuskoneenkuljettajan ammatti edellyttää suunnittelu- ja organisointikykyä sekä huolellisuutta ja kärsivällisyyttä. Työssä tarvitaan sopeutumista erilaisiin työtilanteisiin sekä myös vaihtelevaan säähän. Koneenkuljettajan tulee pystyä itsenäiseen työskentelyyn, mutta myös ryhmätyöhön.

Kilpailutyö vaatii tavanomaisia maarakennuskoneenkuljettajan taitoja. Kilpailijan on osattava suorittaa turvallisesti rakenteiden tekeminen niihin suunniteltujen piirustusten ja työselitysten mukaisesti sekä päättää itse järkevästä työjärjestyksestä. Valmis työkokonaisuus on oltava hyvän rakennustavan mukainen.

Kilpailu on yksilökilpailu. 

Osaamisvaatimukset

Kilpailutehtävät pohjautuvat rakennusalan perustutkinnon maarakennuskoneiden kuljettajana toimiminen -tutkinnon osan kiitettävän tason vaatimuksiin.

Kilpailija hallitsee maarakennuskoneenkuljettajan työtä kokonaisuutena. Hän osaa tehdä erilaisia rakenteita tai niiden osia piirustusten ja työselityksen mukaisesti. Hän osaa eri työvaiheissa tarvittavat mittaustyöt. Hän tuntee maa- ja kiviainekset ja muut maarakentamisessa tarvittavat materiaalit ja niiden ominaisuudet niin, että pystyy työskentelemään rakennustyölle asetettujen yleisten laatuvaatimusten mukaisesti.

Hän osaa työskennellä turvallisesti ottaen huomioon oman ja työympäristönsä turvallisuuden. Hän työskentelee vastuullisesti kalliin työkoneen kuljettajana.

Ammattitaidon tasoa arvioitaessa huomiota kiinnitetään työturvallisuuden noudattamiseen, maarakennuskoneen päivittäisiin tarkastuksiin, työpisteen järjestykseen/siisteyteen, työn tekemisen ja työjärjestyksen ammattimaisuuteen, rakennustyön yleisten laatuvaatimusten mukaisiin eri työvaiheiden tekemiseen ja kestävän kehityksen huomioimiseen kilpailun aikana.

Tehtäväpankki

Löydät lajin menneiden Taitaja-tapahtumien tehtävät Skills Finlandin Taitaja-tehtäväpankista.

Lajivastaavat

Lajiohjausryhmä

  • Matti Krusell, Turun ammatti-instituutti
  • Ahti Kaskela, Turun ammatti-instituutti
  • Antti Knuutila, Infra
  • Kai Niemelä, Ylä-Savon ammattiopisto YSAO
  • Jani Pitkänen, Ylä-Savon ammattiopisto YSAO
  • Janne Häkkinen, Keuda
  • Matias Varpa, Keuda
  • Riku Suojala, Gradia
  • Mika Autio, Gradia
  • Juha Haanpää, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova
  • Matti Korhonen, Rakennusliitto
  • Jere Hänninen, GRK
  • Arto Pekkala, Opetushallitus

Lajin yhteistyökumppanit

  • Ramirent logo

Tapahtuman pääyhteistyökumppanit

  • Skills Finland logo
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö logo
  • Finnish National Agency for Education logo
  • City of Turku logo
  • John Deere logo
  • Super logo
  • Slice logo
  • Würth Logo
  • k-ryhmä logo
  • Tenstar Simulation logo
  • JHL logo
  • Four Reasons logo